Koti, Rahaa, Vinkit

Miksi ihmiset työskentelevät nykyaikana enemmän kotoa käsin?

Kotitoimisto

Moni työntekijä haluaa nykyisin työskennellä kotoa käsin. Monissa yrityksissä voi tehdä etätöitä ja sen lisäksi on monenlaisia freelancer-töitä ja pienyrityksiä, jolloin työpaikkana tai toimistona toimii oma koti. On tietysti ammatteja ja töitä, joita ei voi tehdä kotona, kuten esimerkiksi siivooja, opettaja tai sairaanhoitaja. Monet ammatit vaativat fyysistä läsnäoloa – esimerkiksi silloin, jos hoidetaan potilaita tai opetetaan muita. Lisäksi on erilaisia kunnossapitoon liittyviä töitä, joissa täytyy liikkua paikasta toiseen – niitä ei voi tehdä kotoa käsin. On kuitenkin töitä, joita pystyy tekemään etänä eli esimerkiksi kotoa käsin. Ne ovat yleensä juuri tietokoneella tehtäviä töitä.

Töitä kotoa käsin – onnistuuko sellainen?

Kun alkaa tehdä töitä etänä eli kotoa tai vaikka mökiltä käsin, täytyy huolehtia siitä, että olosuhteet ovat sellaiset, että pystyy työskentelemään tehokkaasti. Kannattaa hankkia hyvä työtuoli, jotta perusteet ovat kunnossa kotona työskentelylle. Jos teet töitä vain keittiön pöydän ääressä pienellä jakkaralla, voivat selkä ja hartiat alkaa vihoitella. Kannattaa siis panostaa siihen, että sinulla on hyvä työtuoli ja pöytä, eli sellaiset on ostettava kotiin, ellei niitä ole vanhastaan. Jos sinulla on kodissasi ylimääräinen huone, olisi hyvä, jos voisit tehdä siitä toimistohuoneen. 

On tärkeää, että pystyy työskentelemään rauhassa ja keskeytyksettä. Silloin saa paljon enemmän aikaan, kuin jatkuvien keskeytysten häiritessä työntekoa. Jos kotona on muita perheenjäseniä, on heidän ymmärrettävä, ettei etätyö ole epätyötä. Et voi siivota, pyykätä tai laittaa ruokaa silloin, kun työt ovat kesken.

Etätöiden teossa on paljon haasteita, kuten vaara alkaa tehdä kotitöitä kesken työpäivän. Kannattaako etätöitä tehdä ensinkään? Kunhan saat työympäristön kuntoon ja ennen kaikkea opit tekemään töitä kotona, voit saada aikaan paljon enemmän kuin hälyisessä toimistossa. Kuten jo mainittiin, työympäristöllä on paljon vaikutusta siihen, miten tehokkaasti työskentelet kotona. Muista työpisteen ergonomisuus ja suhtaudu kotona tehtävään työhön vähintäänkin samalla intensiteetillä kuin varsinaisella työpaikalla tehtävään työhön, niin kotona työskentely alkaa sujua.

Miksi etätöiden tekeminen kannattaa?

Mitä hyötyä kotona työskentelystä on verrattuna siihen, että menisi vaikkapa toimistolle tai coworking-tilaan? Kotona saattaa ensinnäkin saada paremman työrauhan, kuin avokonttorissa. Jos päivän aikana on useita verkkokokouksia tai puhelinpalavereita, on kotoa käsin työskentely hyvä idea. Näin et häiritse kollegoitasi puhumalla koko päivän, etkä myöskään häiriinny muiden työntekijöiden mahdollisista palavereista.

Jos jokin työtehtävä vaatii kovaa ajatustyötä, voi olla järkevää tehdä sitä kotoa käsin. Pystyt ehkä keskittymään pidempään kuin toimiston hälyssä. Monissa avokonttoreissa on tosin herätty tähän ongelmaan, ja toimistoihin on hankittu puhelinkoppeja tai muita hiljaisia tiloja. Tosiasia kuitenkin on, että kun paljon ihmisiä on samassa tilassa, niin väkisinkin syntyy taustamelua. Tämä voi pahimmillaan katkaista flow’si. Kodin rauhassa saanet tunnissa enemmän aikaan kuin koko päivänä toimistolla.

Nykyihmisen elämä on myös erittäin kiireistä. Moni saa hieman kaivattua vapautta ja liikkumavaraa päivän askareisiin tekemällä etätöitä. Silloin voi esimerkiksi hoitaa kesken työpäivän jonkin asian, jota ei muuten pystyisi tekemään. Sinulla saattaa olla pieniä lapsia alaluokilla, jolloin on mukavaa, että olet kotona heidän saapuessaan koulusta. Eka- ja tokaluokkalainen kaipaa vielä aikuisen seuraa koulupäivän jälkeen, joten on kivaa, jos olet järjestänyt työasiasi niin, että pystyt olemaan heidän kanssaan koulun jälkeen. Koska etätyöntekijällä ei mene aikaa työmatkoihin ja hän voi aloittaa työnteon vaikka kukonlaulun aikaan, voi hän vastaanottaa lapsensa heidän saapuessaan koulusta. 

Työnteko

Täytyy kuitenkin muistaa, että vapaus tuo mukanaan myös suuren vastuun. Jos hoidat päivällä jotain omia asioitasi, tai olet lasten kanssa koulun jälkeen, täytyy päivän työt silti hoitaa jossain välissä. Työpäivä saattaa venyä pitkäksi, jos pidät päivän aikana useita taukoja töiden teosta. Pian saattaa huomata, että töitä pitää tehdä vielä silloinkin, kun olisi jo nukkumaanmenon aika. Huolehdi siis siitä, että saat kaikki työt tehdyksi hyvissä ajoin. Kotona työskentelyllä uuvutat helposti itsesi, jos et huolehdi aikatauluistasi ja joudut työskentelemään öisin tai viikonloppuisin.

Ajanhallintaa voi onneksi opetella. Suunnittele jo perjantaina seuraava työviikko ja merkitse eri tehtäville deadlinet – näin parannat mahdollisuuksiasi tehdä kaikki ajoissa.